tiistai 12. kesäkuuta 2012

HYVÄ PÄIVÄ SEURAA HYVÄÄ PÄIVÄÄ

Voi olen niin onnellinen!! Elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa, ja jälleen ollaan kivuttu ylös. On ollut aivan mahtava päivä aamusta iltaan. Tutustuin tänään muuten yhteen uuteen tyyppiin, joka on aivan huippu tyyppi! Tästä lisää varmasti myöhemmin… Käytiin vähän kuvailemassa, ja kuvia varmasti tulossa myöhemmin lisääkin. Oon aivan läpeeni kyllästynyt ihmisiin, jotka ovat täynnä itseään niin paljon, että sen kuulee jo puheista. Tää tyyppi on erilainen. Normaalius ja nöyryys on jotain mikä kiehtoo mua ihan hirveesti.



Päivä alkoi ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Herätessäni torkuilta sain viestin Janicalta, joka oli just lentänyt Oulun asemalle. Oli menossa jollekin hotellille, kun ei ollut saanut multa viestiä takaisin. Soitin äkkiä sille, ja sanoin että Tynelandian viiden tähden hotelli on auki. Taas saatiin viettää koko aamupäivä kahdestaan ja jutella ja kikattaa sydämen pohjasta. Meillä on aina niin hauskaa, kun meissä on joku taajuus, joka käy niin yhteen, vaikka ollaan niin erilaisia. Mä haluisin niin asuu sen kaa samalla paikkakunnalla, mutta harmi et se ei viel tällä hetkellä oo mahdollista. Mua oikeen hävettää, kun se on käyny kylässä Oulussa mun sekä vanhassa, et uudessa kämpässä, ja mää en oo viel kertaakaan käyny sillä. Mitähän mun kämppis muuten ajattelee, kun se alkaa näkemään näitä kaikkia tyyppejä. Terhi meinasi tulla kans pian kyllään ja yötä.

Mulla oli sovittuna jo muuta menoa, niin jouduin lähtemään eteenpäin, mutta tuo tyttö sai jäädä nukkuun, kun oli tullut kuulemma 2h yöunilla Ouluun, voi pienoista. Alun perin oli tarkotus, että olisin lähtenyt Janican mukana Nivalaan, missä sillä on tänään se keikka, mutta luultiin että se olis ollu tulevana viikonloppuna, mutta se olikin tänään. No varmaan nähdään taas ens viikonloppuna kun pohjosen miehet on sitä vailla Kiimingissä... eli keikkaa pukkaa!

Sillä välin ku Jansku oli suihkus niin kävin nappaamassa tän kuvan, sillä siinä jotain erikoista. Nimittäin mun ilmestysmajaan (kutsun mun makuuhuonetta aina sillä nimellä) oli ilmestynyt pitkä laukku, ja arvatkaapa mitä se sisälsi?? Kyllä, strippitangon, ja minun huoneessa!!! Ja kaikki rihmankiertämät sun muut helmet showta varten. No ei esineet voi tehdä huoneesta saastaista, vai mitä, vaan ajatukset. En oo varmaan koskaan postannu yhtään kuvaa mun kodista, mutta tuossa näkkyy nytte vähäisen. Tuossa kuvassa on muuten mun lempisängynpeitteet, eli Jenkkipäälliset. Ja kyllä, mulla on parisänky, paljastukoon se nyt. Oon nimittäin todella pitkäraajainen, ja en mahdu nukkumaan mitenkään muuten järkevästi.


Seuraavan kerran sitten vähän luontopostausta ja meidän arabipolttareista. Kuulemisiin. Happy happy kfefijosfnaf .D: :D DM OWIFFJNJnfk!!?!==!))"€U€ SEKOAN KU ELÄMÄ ON NIIN IHANAA!

7 kommenttia:

  1. Tosi siistit petivaatteet! Mistä olet saanu/hommannu?
    Joo,on tullu huomattua tuo ihmisten itsekkyys ja käyttävät mielellään hyväksi,jos vain mahdollista. Oon heittäny pois pari ns.ystävää,joita pidin ennen niin tärkeinä,koska kypsyin ystävyyssuhteen yksipuolisuuteen.
    Sun blogia on ilo seurata. Olet niin ihanan positiivinen.
    - Sari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Jenkit löyty Jyskistä aikanaan.. Enää ei varmaan myynnissä?!

      Poista
  2. Oot ihana sebastian ja sun blogia lukiessa tulee aina niin hyvälle mielelle :-)

    VastaaPoista
  3. Loistava juttu, kiitos kun jaat, eli kerrot sen meille.

    VastaaPoista
  4. Tuleeko kuvaa Oulun parhaalta tontilta? Terkuin Jupe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolta varmaan muutama kuva tulee, heti kun kerkeen laittaa.

      Poista