sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

OULU HIPHOP FESTIVAALIN KARU RIKE: LAPSET JA SEKSI SAMASSA TILASSA



Tässä pitkin kevättä on otettu yhteyttä ja pyydetty erinäköisiin tapahtumiin kutsuvieraaksi, ja nyt oli Oulun eka musafestari tälle kesälle, ja päätin lähtee sinne koska siellä on tuttuja lavalla ja paljon itseään hakevia nuoria ryyppäämässä. Aveciksi otin yhden oululaisen hyvän ystävän, Jannen, johon oon tutustunut blogipiireissä.




Yritin mennä kuvaamaan tonne lavan läheisyyteen, et sais otettuu artistikuvia, mut ei siitä tullu sitten yhtään mitään, kun joka puolelta ihmisiä vaan alko tuleen ympärille joukkohysteriamaisin reaktioin. Jaoin äkkiä nimmareita ja sit vaan lähdettiin ulos sieltä. Perusbloggarimaisesti lähdetiin harrastaan vähän laatuhenkilökuvausta, mikä on kyllä aina niin kivaa. Tässä Jannesta muutama shootti.

Kuvauspaikkana on syrjäinen piilopaikka, missä käytiin hengähtämässä faneilta, mutta kyllä ne lopulta sinnekin löysi, kun sana kiersi eteenpäin viereisiltä nuorilta, vaikka ne oli luvannu, et ovat ihan hiljaa jos saavat nimmarit ja kuvat. Tehtiin pieni källi, ja huijattiin et Janne on mun veli ja vitsit sitä skitsoamisen määrää. Taas tuli myös sitä peruskommenttia et "te ootte niin samannäkösii" ym, vaikkei me kyl hirveesti löydetä yhtäläisyyksii toisistamme, muutako habitukseltaan, eli kulttuurisesti ja tyylillisesti.


Sitten mentiin takaisin sisälle ja pyysin saada pressipassin, et pääsee tonne vartioiduille lavan edustoille kuvaamaan, koska tonne yleisön puolelle en vaan suostu mennä enää ottaa noit artistikuvia. Sehän myönnettiin, vaikka akredoinnit olis pitänyt tehdä jo hyvis ajoin ennen tapahtumaa. Kiitos tästä siis Loud'nLiven tapahtumajohtajalle. Seuraavaks lavalla huibbujäbät Ruudolf ja Karri Koira!



Noi jäbät oli melkeen ainoot, jotka pysty pitään meiningin loppuun saakka katos, ja paras meno niiden keikal kyl oli, sen näki heti. Kaverit räbäs ja laulo normaaleist asioist ja unelmist, eikä tarvittu mitään *ittupilluviina voimatekstejä, että saatais pumpattuu porukkaa vääränlaisiin fiiliksiin. Kävin jututtaa Rudia keikan jälkeen ja se kerto kuinka niiden musiikki ollessaan hyvää tuo kunniaa Jumalalle, koska se on luodut heidät. Kerto että eivät siis voi ottaa tekijänoikuksii itelleen. Rudi oli tosi huolissaan siitä, mitä paskaa nuorille syötetään, ja sano muutamia juttuja mitä tässä nyt ei voi julkasta. Arvostan tota jäbää et se uskoo olla rohkee ja yhden kristillisen räppärin lyriikoin vois todeta Rudist et "meen siel mis muutkin, savun seas näytän suurt merkkii". Ja Karri Koirasta kuullaan kohta isoi juttui, sanonpa vaan!



Mieleenpainuvin fanikohtaaminen eilen oli moottoroidussa rollaattorissa kulkeva nuori tyttö, joka oli vaikeasti vammainen, eikä pystynyt puhumaan. Vitsit sitä ilon määrää, mikä sen koko olemuksesta huoku, kun oltiin sille läsnä siin tilantees. Allaolevas kuvas oikeella löytyy kuva, missä se kirjotti mun nimen sen sellaseen johonkin elektroniseen sanelin laitteeseen, ku ei muuten pystynyt puhumaan. Tiedän, että sä luet tän postauksen, joten halun sanoo sulle, et oot hullun rohkee, paljon rohkeempi ku moni noista muista nuorista paikan päällä. Oot kallis Jumalalle ja mulle sun kohtaaminen oli varmaankin se tapahtuman sykähdyttävin hetki! Kiitos siitä. Jatka pää pystyssä ja renkaat lujasti maassa.

Seuraavaksi bäkkäriltä lavalle tuli Asa, jonka rastapäinen kaveri oli kyl kerrassaan mielenkiintoisen näkönen kaveri, vai mitä?

Lavan takana tapahtuman juontaja tuli jututtaan ja kertomaan kaikennäkösii juttui. Vitsit ku voisin kertoa, mitä tuolla tapahtumassa olleet henkilöt sekä artistipuolella ja järjestäjäpuolella sano ja sitten kuinka ristiriitaselta tuntu, että siellä tapahtu muutamia juttuja. Ensinnäkin tapahtuma oli ikärajaton, joten paikalla oli todella nuoria tyyppejä, teiniä ja aivan lapsiakin. Monen tyypin kanssa ihmeteltiin, että miten voi olla mahdollista, että illan artistikattauksessa on mukana Petri Nygård, sillä se on pahinta, mitä nuorille voi näyttää. En arvostele Petrin persoonallisuutta, koska uskon, että siinä on mahtava ja hauska tyyppi, vaan sitä surullista tosiasiaa, että hän toiminnallaan tuhoaa sitä nuorta sukupolvea, jonka eteen Suomes nähdään niin paljon vaivaa. Ite opettajan voin kertoo, et yritetään kaikkemme rakastaa lapset ehyiksi, ohjata oikeel tielle, vahvistaa niiden itsetuntoo terveel taval, ja kertoo vaaranpaikoista, jottei ne tuhoa elämäänsä. Valtio käyttää sosiaali- ja terveyspuolen julkisten palveluiden kautta isoja rahoja ennaltaehkäsevään työhön alkoholiin ja seksiin liittyen. Valtio myös tukee suoraan Liikenneturvaa ja monia järjestöjä, jotka kampanjoi tervellisen ja hyvän elämän puolesta. Sit tää Nygårdin poika tulee ja romuttaa kaiken.



Toinen Petrin taustatanssijoista, muistaakseni Safira nimeltään, tuli morjenstaan ja muutama muu siinä paikallaolevista. Se muisti mut BB-talosta, jossa oli ollut esiintymässä, ja sano et oli nähnyt mut, mut mä en ollu nähnyt sitä. En tietenkään, koska en suostunut kattoon, kun rakkaudesta tehdään kauppatavaraa. Ihmisiä vastaan mulla ei oo mitään, vaan oli mukava tavata noitakin tyyppejä.

Tarjoilen seuraavaks sanomaa, mitä tapahtumassa julistettiin Petrin suusta. Kysyin huumaantuneilta pikkutytöiltä eestä, minkä ikäsiä he ovat ja vastaus oli 12 ja 13 vuotta. Ja niitä ei ollu vaan kahta. Siellä ne heilutti käsiä ja hypetti koko kehollaan. Lavalta Petri huus, et se opettaa nyt koko porukalle. Sit lähti: "Ku mää huudan haista, niin sää huudat (Petri)" -> "*ittu" (nuoret), "haista (Petri)" "*ittu (nuoret)" ja sitä siinä hoettiin sitten jonkun aikaa, ja lopuks se tokas siihen jotain et "ihanaa" tai "tästä mä tykkään" -tyylistä. Sitten porukka kuunteli ja laulo seuraavia sanoja. Mieti ihan oikeasti, voiko näitä millään antaa lasten kuunnella, tai edes 18 v. nuorten:

Ote biisistä "Kotibileet"

"Tossa sulle vettä, mulle pontikkaa."
Tyhjii pulloi ja paljon muuta roskaa
Eläinpornovideo pyörii televisiossa
Sammuneet makaa ku letkut
Ämmille tehty retkut ja muut metkut
Makuuhuoneen ovi on lukossa
Vessanpönttö tulvii, putket tukossa
Oli vitun kivaa, huippuu, siistii
Onneks minä en joudu tätä siistii
Kämpän omistaja purskahtaa itkuun
"Poliisit tuli." Kaikki lähtee vittuun (Kiitos)

Meil on kotibileet, meil on tänään kotibileet
Meil on kotibileet "Pullot auki, kohta on kivaa."
Meil on kotibileet, meil on tänään kotibileet
Meil on kotibileet

Copyright: Petri Nygård

Kertosäkeistöä biisistä "Villi ja *itun vapaa"

Ei ei ei me haluta työtä
vaan juodaan kokopäivä
ja nussia läpi yötä
mä haluun viinaa mä haluun pilluu
villinä vapaana aina vaan hilluu

Copyright: Petri Nygård


Millon me herätään tajuamaan mistä on kyse?

Tää on oikeasti aika vakavan luokan moka, että on annettu luvat ja sallittu tällasta toimintaa. Oulun kaupungin päättäjien on puututtava tähän. Loud'n Live on järjestänyt hienon tapahtuman, mutta ikärajojen poisto ja Petri Nygårdin kiinnittäminen tällaiseen tapahtumaan meni yli. Siinä kohtaa tehtiin virhe. Todella moni tapahtumaan osallistuja oli hämillään siitä, kuinka räikeästi rikottiin lastensuojelusäännöksiä. Alastomuusmateriaalista videolla ja eroottisista livetanssijoista puhumattakaan.

Vaikka sä nuori voittasit koko maailman omakses, ja olisit suosittu, mitä se sua hyödyttää, jos myyt sielus ja sitä?


23 kommenttia:

  1. Mä niin järkytyin, kun luin. Tosi surullista, että tommoista pääsee tapahtumaan. Lapset ja nuoret imee niin helposti vaikutteita itseensä ja jos meille vaan syötetään pelkkää kuraa, meillä on tulevaisuudessa kasa rikkinäisiä ihmisiä. Jos kerran ajetellaan, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, niin eikö sitä tulevaisuutta tulis yrittää varjella...

    VastaaPoista
  2. Pakko tähän sanoa että olin itekki tuolla ja oikeesti oli tosi hyvä meininki just sillon petrin aikana, mutta muaki alko mietityttään että miks se oli ikärajaton? (ois edes Petrin kohdalla laittaneet sen esim. K-16 tapahtumaks) vaikka tiedän että 16 kesänen nuoriki on vielä aika pieni, mutta tuolla nykyajan 'vapaa-ajalla' nuoret kasvaa sen mukana ja siellä viimestään oikeesti tulee kaikki nuo kirosanat sun muut seksuaaliset jutut tutuiks, että varmasti jokanen tietää mitä ne tarkottaa.. Tanssijat ehkä menee silti vähän yli varsinkin lopussa ku piti siellä tissit paljaana pomppia... eikiitos. Mutta uskon että nuoret ei nuita laulunsanoja ota niin tosissaan että näin pitäs toimia jne. (: Ja vielä tähän loppuun mainitakseni, että huomasin itekki, että tuolla oli jotain '99 syntyneitä pikkupissiksiä jotka oli oikeesti ihan päissään ja ties missä.. En ymmärrä! Puhallus ovellaki olis ollu ihan järkevä toimenpide (:

    VastaaPoista
  3. en tajuu miten joku voi tykätä musiikista jossa lauletaan vaan alkoholista ja seksistä..

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjotus!
    Oma nuoreni, alle 13v, olis halunnu tuonne myös, emme päästäneet, juuri tuon Nygårdin takia. Ei sovi mielestämme alle 18v korville, eikä silmille.
    Kuulin vasta onnikassa juuri kun olin jäämässä kyydistä pois, kun nuori kahden pienen lapsen äiti, ehkä alle 20v, kertoi ylpeänä toiselle nuorelle äitille, kuinka hänen tyttönsä, alle 2v, osasi laulaa lähes kokonaan jonku kyseisen herran laulun! Ovat kuulema yhdessä katsoneet ja kuunnelleet hänen kappaleitaan tietokoneella.
    Mitähän tuo äiti opettaa tytölleen seuraavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. mihin tämä maailma on menossa ?

      Poista
  5. Niimpä ! Tuo Petri Nygård - juttu alkaa menemään jo vähän liian pitkälle ! Ihan hävytöntä...
    Ja jos hänkin saisi lapsia niin minkäköhänlaisia niistä tulisi !

    VastaaPoista
  6. Heippa! Mun on pakko tulla kirjottaa, et mä olin tuolla kans. Eturivissä (ps. kiitos ja sori nimmarista :c) Ikää löytyy tosiaan sen 16. Olin tottakai ihan fiiliksis ku näkee staran eka kertaa livenä, ku ennen sen on nähny vaa ruudun takaa. Mutta mun on myös pakko myöntää, et ihan oikeesti, tuo mihin Petri keskittää kaiken, on ihan oikeasti menny jo yli. Ihan ekaks mä kauhistelin ku ne alko sitä lavaa rakentaa ja sit jossain vaihees ku ne puolialastomat naiset tuli sinne hyppimää, ja katsetta kääntäessä taaempana hyppi about 7-vuotiaat lapset keskarit pystyssä Petrin mukana, nii ei iha oikeesti.. Kyllä mä oon samaa mieltä ekan anonyymin kanssa, et tuollasille pitäis olla korkeempi ikäraja.. 18 olis just hyvä. Kyllähän me tän ikäset tuommoset kuitenki tajutaa ja osataa sitä huumorillaki ottaa, mut ei kaikki osaa. Ja kauheinta on, et pienetki lapset pitää Petriä ikään ku esikuvanaan, ja ajattelee, että kaikki mitä se tekee, on okei. PS. Sebastian sä oot ihan uskomaton ihminen.♥

    VastaaPoista
  7. Itsekkin olen miettinyt tätä Nygård juttua ja olen itsekkin ajatellut, että joku roti siihen pitäisi saada. Mutta toisaalta kuunteliha nuoriso glam-rockia sun muuta -70 ja -80 luvulla, jossa lauletaan ihan samoista asioista. Siltikin heistä on tullut ihan vastuullisia nuoria-aikusia. Minusta syy ei ole Petrin, hän pitää tuon tekemisestä ja hän saa rahansa tuollaisesta esiintymisestä, joten en näe mitään vikaa hänessä. Mutta vanhempien ja niiden, jotka päättivät, että k-18 artisti saa esiintyä ikärajattomassa tapahtumassa. Heidän suuntaansa asettaisin katseeni. Mutta jokaisella on oma kantansa ja mielipiteensä :) + olet todella innoittava ihminen ja persoona. Olet sellainen ihminen, joka antaa maailmalle jotakin uutta!

    VastaaPoista
  8. Luulen että pienemmät ei edes ajattele mistä petri laulaa vaan sitä että sillä on hyvä meiniki...Petrillä on hyvä persoona ja hyvä meininki mutta sanotukset menevät jo vähän yli oikeasti! Itse kyllä kuuntelen Petriä mutta ei suurinta osaa biiseistä voi oikein kuunnella sanoitusten vuoksi. Yksi kaksi kommenttia sinne tänne artistilta kappaleessa on okei mutta että koko albumit on vai omistettu sille yhdelle ja ainoalle asialle on jo vähän liikaa!! Tämä 14 vuotiaan mielipide... + Seba kiitos teksteistä näitä on todella mukava lukea hyvän persoonasi ja mielipiteidesi takia :)ja onhan lappu tallessa...

    VastaaPoista
  9. Optio menossa Isonkyrön herättäjä juhlin ensi viikonloppuna??

    VastaaPoista
  10. Yleensähän Petri kai heittääkin K18-keikkaa (?) baareissa, joten on todella outoa että nyt oli esiintymässä kaikkien noiden lava"somisteiden" kanssa ikärajattomassa tapahtumassa.

    VastaaPoista
  11. Voi jumpe..... U gotta be f*ckin kidding me. En muistanutkaan enää että olit tuollainen. Pääni sisällä ollut Sebastian oli kivempi 8(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni jokaisella on oikeus saada esittää oma mielipiteensä asiasta..Ja mielestäni Sebastian on tässä asiassa aivan oikeassa! Eihän Nygårdin show ole todellakaan sovelias lapsille,itsekkin olen vasta 16-vuotias,mutta ei olisi kyllä tippaakaan kiinnostanutkaan katsoa Nygårdin showta joten päätin lähteä kotiin..Kiitos Sebastian tästä tekstistä,puhut aivan asiaa! Olet ihana Sebastian!:)

      Poista
  12. Oot niin asia tyyppi! Ihanaa, että teet havaintoja ympäristöstäs ja rohkeesti sanot asioita. Rudi & Koira on niin huippuja tyyppejä, niil on kyl niin hyvä sydän!

    Oon kans ihan tosi järkyttyny et mitä ihmeen viestiä toi Nygåd haluaa jo pornon tuhoamalle sukupolvelle (itse hän on erinomainen esimerkki) antaa.
    Käy Sebu kattoo se uus leffa LOL, jonka ikäraja on 7. Huhhuh.

    VastaaPoista
  13. Hyvä kirjoitus. Nygårdin sanoituksethan ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä vain täyttä vitsiä, mutta ei 12-vuotiaiden voi olettaa ymmärtää sitä. Ehdottomasti reklamaatiota eteenpäin - ikäraja tapahtumalle tai tuollaiset artistit pois!

    VastaaPoista
  14. Tahtosin tähän väliin sanoa että joo, mä kuuntelen Petriä. Petri on hyvä laulaja/räppäri. Petri ei oo kuitenkaan ikinä sanonu et sen esimerkkiä pitäs seurata. Petri ilmasee itteään, vaikkakin erikoisella tavalla. Oon tosin samaa mieltä siitä että Petrin keikalle ois pitäny laittaa ikäraja, vaikka itsekin haluaisin sinne.
    Kokonaan Petrin vika tää et 10-vuotiaat pomppii keskarit pystyssä kaupungeilla, vaan vanhempien ja niitten lapsien ittejen, vaikka ne ei sitä ymmärrä.
    Jos ottaa mallia laulajasta, niin sitten ei pitäisi kuunnella ollenkaan.


    Terveisiä Sebastianille, vaikka en Jumalaan uskokaan, mutta pidän sun tyylistäs ja siitä ettet sä oo sellanen ihminen ku nykyään moni on, rellestävä ja ja muutenkin asiaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy kyllä sanoa, että oon täysin samaa mieltä! Meinasin kirjoittaa tänne samantyyppisen kommentin, muttä säähän sanoitkin kaiken tarvittavan :)

      Petrin musiikki ei oo tarkotettu pienten lasten korville, jotka eivät ymmärrä sanojen takana piilevää huumoria ja sanomaa. Ite pidän Petrin musiikista, enkä ole mielestäni saanut siitä minkäänlaisia huonoja vaikutteita. Olen siis 16-vuotias ja en ole koskaan juonut alkoholia, ja kiroilenkin tosi harvoin (mielestäni vain asiasta ;)).

      Poista
  15. Olin pikkuveljen kanssa tuolla festareilla ja me lähdettiinkin ennen Petrin keikkaa, koska tiesin mitä sieltä on tulossa (olin nähnyt saman show'n viime kesänä qstockissa) ja itseasiassa mun pikkuveli oli samaa mieltä että turha tota petriä jäähä kattomaan kun "se on nii huono". Pikkuveli oli enemmän mielissään Palefacesta ja Asasta =)

    VastaaPoista
  16. Jooo omasta mielestä toi petri nygård on ihan järkyttävää esimerkkiä nuorille.... ite en ees suostu kuuntelemaa sen musiikkii siis niiten järkyttävien lyriikoitten takia jossa hoetaa vaa viinaa,naisia,viinaa,naisia...
    Mut Rudy on ihan mahtava! Olin kattomas sitä ja Karrii vappuna vappugospelis ja fiilis oli koko keikan ajan ihan katossa!

    VastaaPoista
  17. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194751214506/artikkeli/puheenaihe+missa+ovat+vanhemmat+silloin+kun+lapsi+raiskaa+lapsen+.html

    Raju otsikko, mutta lainaan itse jutusta pari kappaletta:

    ”Nuorten poikien asenteet tyttöjä kohtaan ovat koventuneet”, sanoo Kauppila. ”Häiriöherkimmille miehenaluille maailma tarjoaa paljon vääränlaisia virikkeitä, ja heille on tarjolla kovin vähän ohjausta oikeaan suuntaan. ”

    Puberteetti-ikäisellä pojallahan seksi on keskeinen draivi, elämää ohjaava vietti. Jos hänen ainoat seksuaalisuuden roolimallinsa löytyvät mediasta, niin vaarallisilla vesillä ollaan. Kauppilan mukaan aikuiset unohtavat helposti, että ihminen on seksuaalinen olento jo vauvasta lähtien. Aikuisten pitäisi ohjata lasta terveeseen seksuaalisuuteen nykyistä enemmän.

    ”Mikä ennen oli salaperäistä, on nykyisin liiankin avointa. Porno ja kaikki seksiin liittyvä vääristyneine lieveilmiöineen on jokaisen lapsen saatavilla. Tilanne on vanhempien vaikeasti kontrolloitavissa. Siksi aikuisen rooli myönteisen seksuaalisuuden tukijana ja myös hyvänä sukupuolimallina on tänä päivänä erityisen tärkeä. Seksuaalisuus on niin kaunis ja tärkeä voima ihmisen elämässä, että sen ei tulisi antaa häiriintyä.”

    Aikuiset ovat yhä enemmän omissa menoissaan ja jättävät yhä nuorempia lapsia ilman valvontaa. Kauppila kertoo Tampereella leikkipuistossa tapahtuneesta lastenvälisestä seksuaalisesta häirinnästä:

    ”Kuusivuotias tyttö oli yksin leikkimässä puistossa, kun paikalle tuli 12- ja 13-vuotiaat pojat. He riisuivat tytön ja pakottivat hänet vatsalleen maahan. Heillä itsellään oli vaatteet päällä, kun he vuorotellen tytön päällä ikään kuin leikkivät yhdyntää. Tyttö koki tilanteen hyvin pelottavana ja hämmentävänä.”

    ---

    Jos Nygård ei ole sanonut, että hänen sanoituksistaan pitäisi ottaa mallia, niin onko hän sanonut, että niistä EI pidä ottaa mallia? Mun mielestä aikuisen ihmisen pitäisi ottaa vastuu sanoistaan ja sanoituksistaan. Joko tehdä toisenlaisia sanoituksia tai sitten kertoa suoraan, että nämä sanoitukset on tarkoitettu päinvastaisiksi, ei otettavaksi kirjaimellisesti. Murrosikäinen ja sitä nuorempi ei ole vielä valmis ajattelemaan täysin omilla aivoillaan ihan sen takia, että aivot eivät vielä ole kehittyneet täysin. Jos hänelle syötetään jonkinlaista roolimallia, kuten Nygårdkin väistämättä tekee, että saisi musiikkiaan kaupaksi, niin kenen on vika, jos aivoillaan täysin kykenemätön ottaa mallia niistä sanoituksista. Aikuisella on aina vastuu näissä asioissa, varsinkin, kun Nygårdillakin on tosi nuoria faneja. Itseäni oksettaisi olla Nygårdin housuissa, jos joku nuori/lapsi opettelisi elämän mallia hänen sanoituksistaan...

    VastaaPoista
  18. Petriä pääsee katsomaan monilla muillakin festareilla jotka ovat ikärajattomia. Se on mielestäni vanhempien asia että päästääkö he alaikäisiä lapsiaan katsomaan häntä.

    VastaaPoista
  19. Nygård on muuten kohta Oulussa uudestaan Qstockissa. Toivottavasti on silloin edes vähän muuttanut tyyliä, ikärajaton keikka sekin. Huumorillahan jätkä näitä varmaan vetää, mutta ei taida tajuta, ettei kaikki nuoret ehkä ymmärrä läppää.

    VastaaPoista